Olen ollut melko pieni, kun mieleeni on iskostunut lapsuudenkodissani viljelty sanonta; ”kun teet jotain, tee se kerralla ja kunnolla”. Tämän mentaliteetin turvin olen päässyt elämässä melko pitkälle. Ei kai kukaan tahdo tyytyä mihinkään juosten kustuun, missään yhteydessä? 

Tai niinhän sitä luulisi. Suomalainen maataloustuottaja nimittäin tyytyy. Puolittain pakon sanelemana ja puolittain kai jääräpäisyyttään. En esimerkiksi keksi mitään muuta ammattikuntaa, joka maksaisi rahdin sekä tuotantopanoksesta, että valmiista tuotteesta, mennen tullen siis. Tai suostuisi siihen, että ostaja hinnoittelee valmiiksi tuotetun tuotteen. Yrittäjänä kun pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus hinnoitella itse työnsä ja tuotteensa.

Onko tässä elämässä mitään järkee, tarkemmin ku aattelee käy päätä särkee

On toinenkin erinomaisen osuva sanonta, nimittäin:

”Epäonnistumisen vaara on suuri, kun kyvytön neuvoo halutonta tekemään tarpeetonta.”

Ja sitä se todella myös on. Voitte vain kuvitella halun määrää tehdä tarpeetonta työtä, kun jokin satelliitti avaruudessa ei nyt osaa tulkita, onko tuottaja kyntänyt peltonsa, vai ei ja sitten puhelimeen kilahtaa pyyntö käydä kuvaamassa kyseinen 27 kilometrin päässä tilakeskuksesta sijaitseva peltolohko määräpäivään mennessä, vaikka siinä olisi metrinen lumihanki. Ihan vain, että joku voi sitten myöhemmin laittaa tulemaan uuden pyynnön uudella määräpäivällä, kun edellisessä kuvassa oli se lumihanki. Jos siis tuottaja ylipäätään pääsee kirjautumaan koko sovellukseen. Se ei suinkaan ole mikään itsestäänselvyys.

Ei kannettu vesi kaivossa pysy

Kyseessä on siis surullisen kuuluisa Vipu-mobiili. Ruokaviraston sivuilla sovelluksen kerrotaan olevan viljelijän tärkeä työkalu, viljelijöiden apuna yhteydenpidossa ja sisältävän hyödyllisiä toimintoja. Lisäksi sivuilla kerrotaan, että Vipu-mobiilin avulla viljelijä saa nopeasti tiedon, mikäli hakemuksissa havaitaan ristiriitoja satelliittikuviin verrattua.

Samalla Ruokavirasto muistuttaa, että Vipu-mobiilin mahdollisesti pyytämät kuvat kannattaa ottaa valoisaan aikaan, sekä vaakamallissa, niin että horisontti näkyy. Ei selfieitä, ei traktoreita, eikä kissavideoita. Infotekstin mukaan työ on pakko pitää erillään huvista, jos hommana on selvityspyyntöjen läpikäynti. Onnea vaan sille, joka näitä toinen toistaan likaisemmalla kännykkäkameralla otettuja tärähtäneitä, vitutuspäissään napsittuja räpsyjä sitten työkseen selaa. On tällä toki työllistävä vaikutus, niin tuottajalle, kuin Ruokavirastollekin, jos siis jotain hyvää halutaan etsimällä etsiä.

Joka tapauksessa, tämä Ruokaviraston vaatima BeReal-tyyppinen pelleily edistää korkeintaan verenpaineen äkkinäistä nousua ja lopullista turhautumista jo entuudestaan kökköihin palveluihin. (BeReal on etenkin nuorten suosiossa oleva sovellus, jonka pääpointti on siinä, että käyttäjä jakaa sovelluksen ilmoittamana aikana kahden minuutin aikaikkunassa kuvan itsestään ja ympäristöstään)

Jos maataloustuottajien käyttämät palvelut eivät ole entuudestaan tuttuja, voi olla silmiä avaava kokemus vierailla Vipu-palvelun etusivulla (vipu.ruokavirasto.fi). Uskaltaisin näin äkkiseltään veikata, että kovin montaa yhtä kivikautista verkkosivua ei enää vuonna 2024 internetistä löydy. Autenttisimman ysärityylisen käyttäjäkokemuksen saisi varmaankin Windows 98:lla ja putkinäytöllä. Mistään mobiiliversioista ei ole tietoakaan. Ehkä joskus 2080-luvulla sitten.

Vahingossa luoja oudon prototyypin loi

Suomalainen maataloustuottaja on ehkä sitkein, sisukkain, sopeutuvaisin ja ennen kaikkea jääräpäisin ihmisryhmä mitä on.

Monelle on kunnia-asia viljellä ties kuinka monennessa polvessa sukutilaa ja jatkaa vuosisatoja jatkuneita perinteitä. Toiselle ala on ollut kutsumus niin pienestä, kuin vain jaksaa muistaa. Kolmas pohtii asiaa yhteiskunnan, huoltovarmuuden ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Kaikkia yhdistää intohimo, joka tuo leivän, jauheliha, maidon, kananmunat ja sadat muut kuluttajalle lähes itsestään selvät hyödykkeet kaupan hyllyille.

Kaikkia yhdistää myös miinusmerkkiä näyttävä kalkulaattori, jota ei enää oikein parhaimmillakaan uskonnon lahjoilla voi ohittaa. Tehdystä työstä on saatava kunnollinen palkka, jolla tuottaja voi elää ja elättää myös perheensä.  Äärimmäisyyksiin venytetty sopeutumiskyky pitäisi kuopata ja kanavoida jokaisen tuottajan jääräpäisyys samaan päämäärään.

Samalla olisi toisaalta myös hyvä löytää ripaus nöyryyttä ja ymmärtää suhtautua siihen omaan maatilaan oikeasti yrityksenä. Maailma muuttuu ja kaikki ympärillä sen mukana, ei ole häpeä pyytää apua tai opiskella lisää, jos tuntuu, ettei talouspuoli, tai yritysjohtaminen ole täysin hallussa.

Vaikka Vipu olisi kivikaudelta, ei yrittämisen tarvitse olla.